Aug
27
2014

KuPS

Kuopion palloseura eli KuPS on vuonna 1923 perustettu kuopiolainen jalkapalloseura. KuPS on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla eli Veikkausliigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 2008 ja jo sitä ennen Veikkausliigaa edeltäneessä Mestaruussarjassa ja Veikkausliigassa yhteensä 51 kautta.

Suomen mestaruuksia seuralle on kertynyt yhteensä viisi – edellinen vuodelta 1976. Suomen mestaruuksien lisäksi seura on voittanut Suomen cupin kaksi kertaa sekä kertaalleen myös Liigacupin. Edellisen kerran kuopiolaisseura pääsi mitalin makuun kaudella 2010 ottaesaan hopeaa Veikkausliigassa. KuPS on myös suomalaisen jalkapalloilun historiassa ainoa seura, joka on onnistunut tipahtamaan pääsarjasta ja nousemaan takaisin saman kalenterivuoden aikana heti ensimmäisellä pääsarjakaudellaan 1948. Kenties tunnetuin entisistä KuPS:n pelaajista on legendaarinen Aulis Rytkönen – ensimmäinen suomalainen ulkomailla ammatikseen pelannut jalkapalloilija.

KuPS pelaa kotiottelunsa Kuopion keskuskentällä, joka kaudesta 2012 alkaen tunnetaan myös nimellä Savon Sanomat Areena seuran solmiman sponsorisopimuksen myötä. Joukkueen kannattajat tunnistaa musta-keltaisista tunnusväreistä – joukkuen kotipeliasu koostuu keltaisesta paidasta ja keltaisista sukista sekä mustista shortseista. Tunnettuja KuPS:n kannattajia ovat muun muassa Spede Pasanen, Lasse Lehtinen ja Paavo Lipponen, joka oli myös seuran kannattajayhdistyksen Banzain kunniajäsen numero 1.

Keväästä 2014 joukkueen päävalmentajana on toiminut Marko Rajamäki. Kaudella 2015 joukkueessa on tällä hetkellä 22 pelaajaa, ulkomaalaisvahvistuksina joukkueeseen kuuluu puolustaja Toni Markic Bosnia ja Hertzegovinasta, keskikenttäpelaajat Ebrima Sohna Gambiasta ja kanadalainen Charles Trafford sekä hyökkääjistä nigerialainen Chibuike Nnah ja Arts Purje Virosta.