Jul
06
2014

VPS

VPS eli Vaasan Palloseura on Veikkausliigassa pelaava jalkapallojoukkue. VPS on perustettu vuonna 1924. VPS:n kotistadion on Hietalahden jalkapallostadioni.

Seuran tunnusvärit ovat valkoinen ja musta. VPS on voittanut Liigacupin mestaruuden kaksi kertaa vuosina 1999 ja 2000. Viime kautena vuonna 2013 VPS sijoittui kolmanneksi Veikkausliigassa. Aikaisempina vuosinaan VPS on voittanut Suomen Mestaruuden vuosina 1945 ja 1948 sekä saanut useita hopea- ja pronssisijoituksia. VPS on myös pelannut UEFA:n Euroopan Mestareiden liigassa kolme kertaa vuosina 1999 – 2000. Vastassa olivat silloin Fär-saaret, Itävalta ja Skotlanti.

Nykyisessä joukkueessa on 21 pelaajaa, joista ulkomaalaisvahvistuksia on kuusi: Jean Fridolin Nganbe Nganbe (Kamerun), Keithy Simpson ja Steven Morrissey Jamaikalta, kenialainen Anthony Dafaa ja saintvincentiläinen Cornelius Stewart. Joukkueen kapteeni on Sebastian Strandvall. Joukkueen päävalmentaja on Olli Huttunen, toisena valmentajana toimii Petri Vuorinene. Joukkueenjohtaja on Jouko Jokinen.

VPS:lla on myös aktiivinen kannattajayhdistys VPS Fan Club Ry, joka perustettiin vuonna 1998. VPS:n 2000-luvun alun vaikeina vuosinakin pysyivät kannattajat seuralleen uskollisina.